sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

onni onnettomuudessa

Heips taas.

Keskiviikkona oli tosi hyvä keli jälleen ja lähettiin Hilden, Kristan, Vilman ja Riikan kanssa pyörillä rannalle. Ruokaa, juomista, uimista, hyvää seuraa ja aurinkoo, perfect! Sieltä suunnattiin illaksi epävirallisille häpseille amerikkalaisten poikien kanssa. Oli hauska ilta lukuunottamatta pientä peurakolaria. Ajettiin pikkusen ylilastilla ja ylinopeutta hiekkatietä ja kohta kaikki rupes kiljumaan ja huutamaan. Meidän eessä oli peura. Ennen ku ehti tajuta mitä tapahtuu, kuulu kolahdus ja auto heittelehti tiellä. Auton ajaja Bruce jäi kattomaan sitä peuraa ja auto oli vähällä mennä ojaan. Se sai kuitenki käännettyä rattia jotenki kummasti ja me luisuttiin tietä pitkin kunnes auto pysähty poikittain tielle. Kenellekkään ei kuitenkaan käyny mitään, ilmeisesti ei autollekkaan. Good luck! Pakko myöntää, että sillä hetkellä olin kiitollinen että ratissa oli mies eikä nainen. :D
Torstaina vietettiin sitte vastapainoksi rauhallista koti-iltaa Hilden, Meganin ja koirien kanssa. Käytiin Dairy Queen:ssa jätskillä ja vähän shoppailemassa.
Perjantaina käytiin amishien luona. Ne on ihmisiä jotka ei käytä sähköä eikä mitään koneita. Ne kulkee hevoskärryillä paikasta toiseen ja kasvattaa ruokansa itse. Miehillä on parta ja hattu, naisilla mekko. Oli niin huvittavaa katottavaa! Ihan ku ne olis jumittunu aikaan 100 vuotta sitten. Niillä oli semmonen kauppa missä oli kaikkia jauhoja, mausteita ja muita vastaavia, sekä käsintehtyjä esineitä myynnissä. Mielenkiintosta!
Perjantaina myös ajettiin takaisin Minneapolikseen. Eipä muuta tälläkertaa.

Stony Lake camp ja kuvia

Ollaan oltu taalla kohta nelja viikkoa, akkia menny aika! Viimepaivat meni leirilla isosena lasten kielileirilla. Oli tosi kivaa ja erinlainen kokemus olla isosena taalla. Huippuja ihmisia ja uusia tuttuja! Leirilla oli erinlaisia peleja ja espanjan-, ruotsin- ja suomenkielen oppitunteja, uitiin ja pidettiin kivaa! Yks yö isosten kanssa ahtauduttiin pieneen autoon ja kaytiin Park Rapidsin keskustassa WallMartissa, joka on auki 24h. Oli aika hauska olla siella siihen aikaan yosta, iso tavaratalo ilman muita asiakkaita. Eilen kaytiin "kuutamouinnilla" ja saunassa. Tayskuu, lammin ja pimea. Hieno kokemus!

Torstai- Perjantai valisena yona oli kova myrsky Minneapoliksessa. Salamoi ja tuuli paljon, herattiin yolla ku salamat valahteli. Aateltiin etta kai se on ihan normaalia taalla, mutta ei sitten vissiin ku aamulla oli puita kaatunu paljon silta alueelta ja sahkot pois.

Perjantaina ajettiin Wolf Lakelle. Matkassa kesti 7 tuntia, pysahyttiin kahvilla, syomassa, ja kaupassa. Lauantaina sitten lahettiin sinne Stony Lakelle.

Hilde kavi eilen Riikan (joka on yks suomalainen taalla) ja joidenki poikien kanssa ajamassa mutarallia tai jotain muddinkia se oli. Hullua mutta hengissa selvittiin ja hauska ilta oli! 

Tanaan on Tiistai, siivottu koko talo. Reilun viikonpaasta Summer Serviceen Washingtoniin, sita odotellessa! Ja ehka viikonloppuna Mall of Americaan mutta saa nahda. Terveisia Suomeen. :) 


    Oli kerran kaunis kesapaiva!




 
    Pestiin noita
    Sulkapalloa!
 


    Taa on jostai Detroit Lakelta, missa kaytiin laakarissa ja shoppailemassa.
    Minigolfia

    Uimassa
    Taalla pain koirat ajaa autoa!
   Leirilla
    Kuutamo uinnilla
    Piti esittaa sketseja englanniksi oli aika haasteellista.
    Ne lapset halus aina pelata lipun    ryostoo.
    Ja ruoka on huippu terveellistä...
Rannalta 




  H I L D E & J E N N I I N A 

torstai 20. kesäkuuta 2013

Aurinkoa




Terveisiä täältä auringon alta! Nyt ollu tosi lämmin, vaikkakin tänään vähä kostea ilma. Ollaan edelleenkin täällä Minneapoliksessa, huomenna takas pohjoseen. Maanantaina päivä oltiin kotona ja lenkkeiltiin koirien kans, illalla mentiin Minneapoliksen keskustaan tai sinnepäin, kattelee kaupunkia ja syömään yhteen kiinalaiseen. Ai että oli hyvää! Tiistaina mentiin illalla hapseihin, ne pelas lentopalloo ja aluks oli vähä out ku ei menty pelaa niitten ammatilaisten kans, mut myöhemmin oli mukavaa! Eilen oltiin Meganin vanhempien kotona, ne oli jossain matkoilla niin otettiin aurinkoa ja uitiin uima-altaassa. Sit käytiin illalla jossain kylässä vielä! Ihan lepposta, nyt käytiin koirien kans lenkillä ja otetaan aurinkoa. Viikonloppuna mennään yhelle lasten kielileirille isoseks! Hauskaa Juhannusta sinne suomeen! 

Ps ei oo taaskaan mitään hyviä kuvia.. Laitetaan joku päivä järkkäristä jotain parempia kuvia. 


  
    
    Muka pilvistä vaikka aurinko paistaa,          vissiii vähä huonontuu ilmat..
  
    
    Aiherkku!
  
   
    Tämmönen käveli vastaan lenkillä


  
    Uimassa 





      H I L D E 
  
   
    

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

.


Heijtaas! Ei oo ollu paljon aikaa kirjotella tänne ku on ollu niin kiireistä! Mut hyvin on menny, vaikka Jenniina on ollukki vähä sairas. :/ Torstaina oli tosi kiva päivä, käytiin rannalla ja talviturkkiki lähti! Otettiin aurinkoa ku oli tosi lämmin, ja paloin ihan kivasti. Sit myöhemmin pestiin jotain ikkunan ruutuja pihalla ja pelattiin sulista. Perjantaina tuli koettua Amerikkalainen sairaala, ku mulla on ollu vähä hengitysongelmia, todettiin astma ja sain siihen lääkkeet. Siinä vastaanotossa ne kysy asioita maasta taivaaseen tyyliin et mikä on sun äiin tyttönimi, öö.. Mutta vähä erinlainen sairaala systeemi täällä ku Suomessa. Sen jälkeen mentiin shoppailemaan ja jätskille. Sit ajettiin kotiin ja tehtiin maailman parasta lasagnea!haha, sit yks suomalainen tyttö siitä läheltä tuli meille, lähettiin muka hapseihin, mutta ei löydetty sitä paiklaa missä ne ois oltu, niin palattiin kotiin pelaamaan pelejä. Oli kivaa! Lauantaina, lähettiin käymään Meganin mummon ja papan luona ja käytiin syömässä ja minigolfaan. (Tuli lyötyö jopa yks hole in one, mutta muuten ei sit mennykkään hyvin.) Illalla ajettiin tänn Minneapolikseen toiselle talolle. Tänään on Isäinpäivä täällä ja mennään käymään Tomin vanhempien luona. Lämmintä 29 astetta, ei paha! Hyvää isäinpäivää kaikki isät! Nauttii elämästä :)

ps laitetaan taas joku päivä hyviä kuvia, ku nyt on vaan näitä puhelinlaatukuvia!
    Minigolfia
  
    Tuonne jäi talviturkki!
   
 
    
   CherryBerry!

   
    Walmartin kantaasiakkaita!
    
    

   
    Sairaala :p




    H I L D E 

  

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

biking day

Tänään on ollu harvinaisen tylsä päivä. Pakko myöntää. En edes ajatellu aikasemmin kotosuomessa, mutta onhan se arki ja normaali elämä täälläkin. :D Ei aina voi olla pelkästään hauskaa. Aamulla herättiin seittemältä, väsytti ja lähettiin eläinlääkäriin koiran kanssa. Jee. Päivällä siivottiin ja tehtiin pullia. Illalla keksittiin kuitenki tyttöjen kans että lähetään pyöräileen, ku oli niin ihana keli. Pyöräiltiin myös toissapäivänä 13mailia eli noin 20km järven ympäri. Niin kivaa!

Jenkit nauraa meille ku sanotaan esim Wi-Fi ihan vaan 'wifi' eikä 'waifai'. Tai Skype siis on ihan 'skype', eikä 'skaip' jne. Voivoi tätä suomenkielen junttiutta. :D

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

pics

Kuvia reissun ajalta, vihdoinki oikeelta kameralta:
 
Girls with cows ♥
 
 
Puutarha hommissa!
 

 
Oskar&Nico ♥

Puhdasta tulee !




Moottoripyoratapahtuma



 

PELOTTI


Saaressa retkella.


Ruoka taalla siis uppopaistetaan rasvassa:D






Totiset leikit meilla


:::D


Hilde nukahti vieraille :D


Ei siita kuulunu kova aani, eipa!

 
JENNIINA&HILDE