lauantai 8. kesäkuuta 2013

How are you guys?

Ajattelin kirjoitella taas vähän kuulumisia. Oltiin tälläviikolla neljä päivää Minneapoliksessa. Tykätään molemmat olla siellä ainaki yhtä paljo ellei enemmänki ku täällä maalla Wolf Lakella. Siellä on enemmän oman henkistä porukkaa ja enemmän elämää. Maalla taas on niin rentoa ku on niin rentoja ja suurpiirteisiä ihmisiä. Ei tarvii miettiä yhtään miltä näyttää! 

Tostaina oltiin Hilden kanssa ekaa päivää yksin kotimiehinä. Oli ihanaa kerranki nukkua vähä pidempään. :) Torstai iltana lähettiin Meganin veljen graduation partyihin, eli valmistujaisiin. Täällä on niin ihan eri meininki valmistujaisissa kuin Suomessa. Sen sijaan että kaikki laittautuis kolme vuorokautta, valmistelis juhlia ainaki yhtä monta vuorokautta ja ostais kalliit juhlavaatteet, tyypit täällä menee perus vaatteissa hengaileen jonnekin. Farkut ja iso huppari on esimerkiksi tosi jees! Oli niin hauska kattoo sitä koululla ku niillä oli ne ihmeelliset hatut ja kaavut, ja se seremonia oli niin rento. "Juhlapuheissa" vaan vitsailtiin ja juhlaväki huuteli kesken juhlan kaikkea valmistuville kavereilleen. Niin erilaista katottavaa!

Perjantaina lähettiin takasi tänne Wolf Lakelle. Oli vähä ankeet fiilikset ku ehti jo kiintyä kaupunki elämään. Tilannetta helpotti kuitenki tänään lauantaina se, ku Vilma, Krista ja Jasmin tuli meille yöks! Itseasiassa kahdeksi yöksi. :D Valvottiin ihan liian myöhään jutellen Suomeksi<3 kaikenlaista. Käytiin kattomassa kylällä moottoripyörätapahtumaa, jossa oli 1200 moottoripyörää. Ei ihan mun juttu nuo ajoneuvot.


Illalla mentiin saareen retkelle paikallisten kanssa ja voi hyvänen aika kui uhkarohkeeta porukkaa täällä on! :D Ku tultiin rantaan, ni meille sanottiin että odotetaan venettä joka tulee hakemaan meidät. Tottakai me ajateltiin, että se on joku kunnon "laiva" ku meitä oli 13. Yhtäkkiä siihen rantaan ajo semmonen pikkunen vene ja meidät käskettiin vaan kyytiin. Se vene hörppi vettä kummastakin päästä ja se heilu ihan hirveesti. Se oli ihan pohjassa ja tyypit vaan nauraa. Keskellä järvee, ilman pelastusliivejä ja se oikeesti oli uppoamaisillaan koko vene, ja sen mukana ihmiset. Yritettiin huutaa että back back, mutta kaikki vaan nauro. Siis ihan sairasta! Sitte meidät onneks tuli pelastaa toinen vene ja matka jatku vähän turvallisemmin. Huh, se oli oikeesti vaarallista!
Tänään tuli koettua myös Amerikkalainen sairaala. Vilma oli kipee ja lähin tulkkaus avuksi. Ei ollu mikään maailman helpoin tehtävä! Mutta siitäkin selvittiin ja onneks ei ollu sen vakavampaa kuin silmätulehdus ja joku flunssa.
Nukkumaan, see you!




JENNIINA